OHJEITA VERKKOPALVELUMME KÄYTTÖÖN

 

Verkkokauppamme kantavana ajatuksena on tarjota hautauspalveluja erilaisilla maksuvaihtoehdoilla, kuten osamaksulla. Näin voimme mahdollistaa hautaukseen liittyvien kulujen maksamista pienemmissäkin erissä. Läheisen poismenon kustannukset voivat nousta ja maksut voivat yllättää, joten mahdollisuus osamaksulla tai laskulla maksamiseen helpottaa teidän arkeanne sekä antaa hieman enemmän aikaa hoitaa asioita. Verkkolaskutuksemme yhteistyökumppanina toimii Klarna, joka tarjoaa teille monipuolisesti parhaiten tilanteeseenne sopivia vaihtoehtoja. Tilausta tehdessänne valitsette vain, miten haluatte maksusuorituksen tehdä ja muu hoituu itsestään. Lasku postitetaan antamaanne osoitteeseen tai vaihtoehtoisesti toimitetaan sähköisesti. Tilaaminen verkkokaupastamme on aina luotettavaa ja vaivatonta. Allekirjoitat tilauksen verkkopankkitunnuksilla, jonka jälkeen käytännön asiat jäävät meille. Siitä lähtien me henkilökohtaisesti huolehdimme, että kaikki tilaamanne palvelut ja tuotteet tulevat oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan, jotta läheisenne saa arvoisensa jäähyväiset.

Verkkokaupastamme löydät vaivattomasti kaiken tarvittavan hautajaisiin liittyen, niin arkut, uurnat, hautakivet, kuljetukset, surukukat kuin myös pukimet. Palveluihimme kuuluu myös ammattitaidolla tehdyt perunkirjoitukset. Sivustolta löydät myös Omaisten oppaan, joka on tehty helpottamaan teitä valitsemaan läheisellenne hautaukseen tarvittavat palvelut sekä opastamaan erilaisissa käytännön järjestelyissä. Läheisen poismeno koskettaa meitä jokaista omalla tavallaan ja jotkut kohtaavat poismenon ensimmäistä kertaa, joten opas on erinomainen muistikirja kaikessa hautaukseen ja hautajaisten järjestelyyn koskevissa asioissa.

Verkkokauppamme on suunniteltu niin, että se ohjaa teitä selkeästi ja helposti vaihe vaiheelta valitsemaan haluamanne palvelut. Ensimmäisenä verkkopalvelu ohjaa valitsemaan mieleisesi arkun tai uurnan, jonka jälkeen valitsette pukimet ja muut palvelut. Viimeisenä valitsette tarvittavan kuljetuksen. Olemme jakaneet Pirkanmaan paikkakunnittain eri hintaisiin kuljetusalueisiin selkeyttääksemme palveluamme. Maksuvaiheessa täytätte vielä lomakkeen, jossa tarkennetaan hautaukseen liittyviä yksityiskohtia. Olemme täyden palvelun hautaustoimisto, joten emme jätä teitä tyhjän päälle verkkotilauksen jälkeen, vaan jatkamme asiointia kanssanne henkilökohtaisesti. Käymme palvelukokonaisuutenne läpi puhelimitse tilauksenne jälkeen varmistaaksemme, että kaikki asiat ovat varmuudella huomioitu.

Haluamme teidän myös tällä tavoin tietävän, että arvostamme suuresti asiakkuuttanne ja haluamme tarjota teille kaiken mahdollisen avun läheisenne hautajaisiin liittyen. Asioitte te sitten verkkokaupassamme tai henkilökohtaisesti liikkeessämme, olemme kiitollisia ja otettuja, että olette valinneet juuri meidät hoitamaan rakkaimpanne poismenoon liittyviä asioita.

Otamme tehtävämme nöyränä ja vakavasti vastaan, sekä annamme kaikkemme, jotta läheisenne saadaan rauhassa eteenpäin. Avun pyytäminen ja tarjoaminen ei ole ikinä keneltäkään pois, joten pyrimmekin helpottamaan teidän arkeanne ja selviytymistä vaikeastakin ajanjaksosta ottamalla suuremman osan hautajaisjärjestelyistä meidän vastuullemme. Te omaiset tarvitsette arvokasta aikaa surutyön keskellä, ja me mielellämme annamme sen ajan teille. Palvelemme sydämellä, lämmöllä ja lempeydellä – aina.

Kaikki verkkokaupassamme myytävät tuotteet ovat laadukkaita ja täysin samoja, joita liikkeessämmekin on myynnissä. Arvostamme suuresti ekologisesti valmistettuja materiaaleja, joten suosimmekin tuotteissamme näitä ominaisuuksia sekä paikallisia palveluita. Näin takaamme sen, että ostamanne tuotteet ovat korkealaatuisia ja kestäviä sekä ympäristöystävällisiä.

Olemmekin saaneet Suomalaisen työn liiton Avainlipputunnuksen hautakiviemme kotimaisuuden ja korkean laadun johdosta. Hautakivemme valmistaa Kiviliike Sairanen täysin suomalaisista kivilaaduista omalla Hämeenkyrön tehtaallaan. Kivet jalostetaan itse raakakivestä valmiiksi tuotteiksi. Hautakivien tuotannon lisäksi toimitamme myös hautakivet itse hautapaikalle. Näin voimme varmistua toimituksen laadusta alusta loppuun saakka. Käyttämämme kotimaiset kivilaadut ja mallistomme ovat asiakkaidemme toiveiden mukaan valikoituneet. Myös pronssituotteet ja lisävarusteet olemme valinneet pitkän kokemuksemme perusteella.

Verkkokaupastamme löydät useita kivilaatuja ja malleja monessa eri hintaluokassa, mutta hautakivet ovat verkkopalvelussamme valmiiksi suunniteltuja kokonaisuuksia, joten esimerkiksi kivilaadun muutos ei ole tällöin mahdollinen. Tilaamalla hautakiven liikkeestämme voimme kuitenkin yksilöidä kiven juuri sellaiseksi kuin toivotte.

Myös arkkuvalikoimamme perustuu hyvillä materiaaleilla valmistettuihin kokonaisuuksiin. Arkuissamme on käytetty puhdasta pellavaa ja puuvillaa sekä laadukkaita puulaatuja. Suurin osa puuarkuistamme on tehty suomalaisesta kestävästä puusta ja myös niille on myönnetty Avainlipputunnus. Kaikki myymämme arkut sopivat sekä tuhkaukseen että maahautaukseen. Tuotevalikoimamme on laaja, ja voittekin halutessanne tulla tutustumaan arkku-, uurna- ja hautakivivalikoimaamme sekä muihin tuotteisiimme suoraan liikkeeseemme.