Hautakivien kaiverrukset ja restaurointi

Lisänimien kaiverrukset ja restauroinnit

Kaivertajamme kaivertavat lisänimiä ja restauroivat jo olemassa oleviin hautakiviin koko Pirkanmaan alueella. Kun lisänimen kaiverrus on ajankohtainen kannattaa varmistaa nimi – ja aikatietojen oikeellisuus ja nimen ja tietojen sijainti hautakivessä. Hautapaikan sijainti hautausmaalla olisi myös hyvä tietää, mutta voimme selvittää sen puolestanne.

Tilaamisen voi hoitaa esimerkiksi puhelimitse. Pyydettäessä lähetämme tilausvahvistuksen.

Tilausvahvistuksesta selviää nimitietojen oikeellisuus ja toimitusaikataulu. Vahvistus on liitettävissä perukirjaan. Kulut voidaan merkitä perukirjaan varauksena. Hautakiven kaiverrus -ja restaurointitöillä on noin 2-4 vk.

Kaiverruksia ja restaurointeja teemme ympäri vuoden, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Isokokoiset hautakivet joudutaan yleensä kaivertamaan kesäaikaan hautausmaalla. Modernilla kalustollamme kaiverrukset onnistuvat hyvin tälläkin menetelmällä.

Hautakiven kunnostus

Kaiverruksen yhteydessä kannattaa harkita myös vanhojen nimien kunnostusta ja kiven puhdistamista. Hautakivi voi vuosien saatossa kulua huonoonkin kuntoon. Palveluihimme kuuluu myös yksilöllinen arvio mahdollisesti tarvittavista toimenpiteistä kustannuksineen.

Lisänimikaiverrukset teemme luonnollisesti samalla tyylillä ja koolla kuin kivessä jo aikaisemmin on. Pitkä kokemuksemme antaa meille myös valmiudet vaikeidenkin kirjasintyyppien kaiverrukseen. Osaamiseemme kuuluu myös niin V-pohjakaiverrus.

Ohessa muutamia yleisempiä töitä jo olemassa oleviin hautakiviin

Lisänimen kaiverrus /kullattu/maalattu/puhdas kaiverrus

Vanhojen kullattujen kaiverrusten ja koristeiden uudelleen kultaus

Vanhojen maalattujen kaiverrusten ja koristeiden uudelleen maalaus

Kiven puhdistus puhaltamalla ti kivenpuhdistusaineella

Kiven oikaisu hautausmaalla

Hautakiven etupinnan uudelleen hionta lisätilan vuoksi

Korokepalojen asentaminen näkyvyyden parantamiseksi

Pronssikoristeiden kiinnittäminen kiven päälle tai hautakiven etupintaan

Helpotusta perintöveroon

Perintöveron ja lahjaveron korotonta maksuaikaa sukupolvenvaihdoksissa pidennetään  10 vuoteen, kertoo uutispalvelu Edilex.

Hallituksen helmikuussa antaman esityksen mukaan koroton maksuaika olisi pidennetty viidestä vuodesat seitsemään vuoteen. Esitys kuitenkin muuttui eduskuntakäsittelyn aikana siten, että maksuaika pidennettiin 10 vuoteen.

Muutos tulee voimaan kesäkuun alussa.

Lähde: http://www.uusisuomi.fi/asiasanat/perintovero

Palvelemme myös Pääsiäisenä

Pääsiäsipyhinä hautaustoimistomme on palveluksessanne. Voitte soittaa meille numeroon 050-5022 044 ja tulemme palvelemaan Teitä toimistollemme.

Voimme sopia myös puhelimitse ja sähköpostin välityksellä, kuinka haluatte läheisenne hautausasioita hoidettavan. Voimme aloittaa kaikki järjestelyt jo pyhien aikana.

Hyvää ja rauhallista pääsiäistä !

Sivu 3 (3)123